maanantai 5. maaliskuuta 2012

Tietopaketti UV-geelilakoista sekä soak off geeleistä

Aloitin omatoimisen kynsien lakkailun ihan peruslakoilla sekä konad-kynsileimasimilla. Näin välillä suuresti vaivaa koristeluun ja lakkaukseen huomatakseni vain, että lakka lohkeili pahasti jo toisena päivänä. Sitten keksin UV-geelilakkaus systeemin aluksi Rion 14 days UV-nail tuotepaketin muodossa. Siinä luvataan, että mikä tahansa lempilakka pysyy jopa 14 vuorokautta moitteettomana kun päällä on väritön UV-geelilakka. Olenkin onnistunut saamaan itselläni kauniit koristellut kynnet pysymään 12 vuorokautta ilman lohkeilua. Sittemmin olen laittanut kynsiä ystävilleni ja siinä asiassa minun pitää vielä nöyrästi todeta että opittavaa on. Ystävilleni laittamissa kynsissä on ollut yksittäisten kynsien kanssa pysyvyysongelmia. Olen joko tehnyt huonon pohjatyön, antanut geelilakan valua esim. kynsinauhoille tai sitten vain laittanut lakkaa joko liian paksulti tai liian ohuelti. Kuitenkin pysyvyys on ihan eri luokkaa kuin peruslakoilla.
UV-geelilakat ovat maallikon termein geelin ja kynsilakan sekoitus, jotka siis vaativat UV-valon kovettuakseen. Tämä on nyt alalla kuuminta hottia ja lähes kaikilla kynsilakkamerkeillä alkaa olemaan omat UV-geelilakat. Itse aloitin UV-lakkakokoelmani kasvatuksen Suomen Cesars-shopista, koska olen ollut heidän verkkokaupan palveluun ja tuotteiden laatuun tyytyväinen. Hommasin myös Nail shopista uuden UV-lampun, koska Rio systemsin yksittäisen UV-lampun teho ei tuntunut riittävän ja lisäksi lamppu kärvähti syystä tai toisesta ensimetreillä. Nyt minulla on perus 4-lamppuinen 39W tunnelilamppu, johon olen ollut todella tyytyväinen.
Tässä pohjalla OPI:n pompei purple ja konad-kuvio laatalta m20

Osa UV-geelilakoista voidaan kovettaa myös Led-lampun alla, mutta Led-lamput eivät sitten sovellu geelien kovetukseen jos esimerkiksi haluaa kokeilla geelejä tai juuri netistä tilaamiani ns. soak off geelejä. Soak off geelit ovat pehmeämpiä ja huokoisempia kuin tavalliset UV-kovetteiset geelit. Siksi soak off geelit saa poistettua asetonilla liuottamalla. Sama hyvä konsti kuin UV-geelilakan poistoon eli ensin hieman karhennetaan kynsiviilalla lakan pintaa, jotta asetoni läpäisee kerrokset paremmin. Sitten asetellaan asetoniin kastetut pumpulitupot kynsille ja kääräistään sormenpäät folioon. Annetaan vaikuttaa 10-15 minuuttia. (monet tuotteet lupaa 10 min. mutta kokemukseni mukaan siihen menee lähemmäs 15 min.) Sitten varoen poistetaan lohkeillut pehmeä UV-lakka tai soak off geeli esim. appelsiinipuutikulla. Tämäkin vaatii vaivannäköä mutta vaatii sekin että tavallisia lakkoja sai olla laittamassa 3-4 päivän välein uudelleen. Nämä ovat makuasioita. Itse olen huomannut että alettuani käyttää UV-geelilakkoja kynteni ovat alkaneet kasvaa ja vahvistua. Oma luonnonkynsi ei ole vahingoittunut prosessissa lainkaan paitsi kun kerran tyhmyyksissäni pufferoin kynnen pintaa hieman liian innokkaasti. Nyt olen oppinut että kynnen pintaa tarvitsee karhentaa vain hieman jotta UV-lakka tarttuu paremmin. Postaan sitten lisää infoa miltä soak off geelit tuntuvat ja miten haastavaa niiden käyttö on. Sitä odotellessa laitan pari kuvaa ihan peruslakoilla ja konad-lakoilla tehdyistä leimaklynsistä ilman UV-kerrosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti